Päästöt ja desibelit pienemmiksi

Kirjoittaja: Pirkko Melville, Tutkimus- ja kehittämispäällikkö, Jyväskylän kaupunki
Kuva: Jyväskylän seudun joukkoliikenne

Jyväskylän seudun paikallisliikenteessä on päässyt kulkemaan ympäristöystävällisesti vähäpäästöisellä biokaasubussilla heinäkuusta alkaen. Tällä hetkellä neljä kaasuautoa palvelevat linjoilla 5 ja 5K keskustan, Ylistönmäen, Viitaniemen, Kortepohjan ja Mattilanniemen alueiden välistä liikkumista sekä erityisesti yliopiston, ammattikorkeakoulun ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoita.

Ratkaiseva päätös syntyi vuosi sitten

Jyväskylän seudun joukkoliikennejaosto hyväksyi noin vuosi sitten resurssiviisauden ja ilmastotavoitteiden päänavauksena ensimmäistä kertaa joukkoliikennekilpailutuksen, jossa lähtökohtaisesti edellytettiin biokaasukäyttöisiä ajoneuvoja. Kilpailutetut linjat 5 ja 5K ovat sopimusalueista pienimmät ja siksi niitä nyt tulevia kilpailutuksia silmällä pitäen käytetäänkin kokeiluluontoisesti käyttö- ja käyttäjäkokemuksien hakemiseen. Lähtökohtainen tavoite on saada Jyväskylän seudun joukkoliikenne hiilineutraaliksi.

Jyväskylä tässäkin edelläkävijänä

Suomessa kaasubusseja on joukkoliikennepalveluissa vasta vähän, tällä hetkellä vain Vaasassa, Helsingissä ja Lappeenrannassa. Suunnitelmia on vireillä muissakin kaupungeissa.

Matkustajille biokaasuauton kyyti tuntuu erilaiselta lähinnä siinä, että autot ovat hiljaisempia. Mukavaa on myös matkustaa, kun tietää, että päästöjä syntyy dieselbussiin verrattuna huomattavasti vähemmän. Uudet biokaasulinkit ovat myös muulta varustelutasoltaan aikaisempia parempia ja uudenaikaisempia matalalattiaosuuksineen ja infonäyttöineen.

Biokaasubussin veroton hinta on noin 20 000 euroa enemmän kuin tavallisten dieselbussien. Kaasuauton käyttö maksaa kutakuinkin yhtä paljon kuin dieselilläkin toimivan, mutta edut tulevat bussin vähäpäästöisyydestä ja muun muassa siitä, että auton moottori pysyy dieselbussin moottoria puhtaampana.

Linkit liikkuvat biojätteellämme

Biokaasulinkit tankataan pääsääntöisesti Seppälän Citymarketin pihalle kesällä avatulla Mustankorkea Oy:n biokaasutankkausasemalla. Tankkausasemalle kaasu tuodaan konteissa kaupungin toiselta laidalta Mustankorkean biokaasulaitoksesta, missä tätä paikallista biokaasua valmistetaan Jyväskylän seudun asukkaiden biojätteistä. Myös biokaasun valmistusprosessista jäljelle jäävä mäski hyödynnetään Mustankorkealla mullantuotannossa, jolloin saadaan biojätteiden sisältämät arvokkaat ravinteetkin takaisin luontoon.

Biokaasu on oivallinen esimerkki kiertotaloudesta, joka tuo myös työtä ja toimeentuloa alueemme asukkaille. Biojäte on alueellemme arvokas raaka-aine, joka olisi kerättävä tarkoin talteen. Kunpa kaikki muistaisivatkin laittaa ne omat perunankuorensa ja kahvinporonsa biojäteastiaan sekajäteastian sijaan.